Minulle joskus ihmetellään sitä, miksi olen siirtynyt esimiestyöstä luontaishoitajaksi ja kouluttajaksi. Minulle tämä siirtyminen oli kuitenkin välttämätön. Muutoksen aika tuli lopulta yllättäen ja se tuli niin isolla voimalla, että ainoa vaihtoehto oli antaa sille periksi.
”Tiedän, miltä tuntuu seistä muutoksen tuulessa pelokkaana ja vailla minkäänlaista suuntaa”
Voisin kuvata itseäni urakeskeiseksi ihmiseksi. Nuorena tyttönä istuin aamujunassa katsellen työmatkaajia ja haaveilin, että minullakin olisi joskus sellainen iso kalenteri, joka olisi täynnä merkintöjä. Sellainen tuntui hyvin merkitykselliseltä ja tärkeältä. Haaveilin siitä, että työ saisi täyttää ison osan päivästäni ja olisin menestynyt liikenainen. Kuinka hienoa olisikaan kertoa siitä, kuinka kiireinen olen ja kuinka hienoja kokemuksia ja tapahtumia minulla on tuloillaan.
Lähdin opiskelemaan ja tavoitteena oli vain päästä työelämään nopeasti, koska siellähän se onni olisi. Opiskelin paljon ja hain töitä. Halusin edetä ja kokea mahdollisimman paljon. Polku etenikin välillä ja välillä se taas pysähteli. Aika sisälsi paljon työnhakemista, uusia opintoja ja määräaikaisia tehtäviä. Hyvin usein olin aloittamassa uudessa tehtävässä juuri ennen kesää. Kalenteri täyttyi mukavasti ja sitten haaveilin matkustavasta työstä. Työstä, jossa saisi olla tulossa ja menossa, lennellä paikasta toiseen ja olla jälleen kerran tärkeä ja täyttää päivät työn teolla, koska siellähän se onni piileskeli. Näin sitten vuodet etenivät työtä tehden, työtä hakien, opiskellen ja määräaikaisuuksista nautiskellen. Tämän urareissun aikana vilisi lopulta niin kotimaan kuin vähän ulkomaidenkin maisemat. Tyytymättömyys nousi välillä pintaan, vaikka tämän piti olla se unelmien täyttymys.
Työelämässä välillä kolisee ja niin se sitten kolisi minullakin. Matkaaminen vei energiaa, uuden aloittaminen vaati jatkuvaa innostumista ja seuraavaa paikkaa etsiessä kului aina voimia ja rahaa. Vuodet kertyivät kokemuksista, uusista ihmisistä ja minä siellä mukana sellaisena väliaikaisena tuulahduksena, tietäen, että kohta on taas jatkettava. Tuli lisää opiskeluja, uusia organisaatioita ja perehtymistä julkishallintoon, oppilaitosmaailmaan ja järjestötyöhön. Olin kehittynyt aika hyväksi tässä kuviossa ja hankemaailma, vauhdikkuudestaan huolimatta, oli minulle aika mieluinen paikka. Pidin kovasti myös esimiehen tehtävistäni, vaan siitä huolimatta minussa alkoi tapahtua jotain peruuttamatonta. Viimeiset vuodet olivat varsinaisia oppimatkoja. Ne opettivat siitä, miten terveys, perhe ja työ edellyttävät tasapainoa, eikä täynnä oleva kalenteri tunnukaan välttämättä enää niin kivalta. Ne opettivat myös sen, että unelmatkin voivat välillä kolista alas ja minulle tämä pudotus oli aika hurja. Nyt todellakin tiedän, miltä tuntuu seistä muutoksen tuulessa pelokkaana ja vailla minkäänlaista suuntaa.
”Siinä vaiheessa, kun uupumus iskee omalle kohdalle, voivat työkalut olla aika hukassa.”
Olen aika määrätietoinen matkaaja ja tällaisille tapauksille kolaukset voivat olla valitettavan isoja. Aloin voida huonosti. Olin jatkuvasti kierroksilla, kiinni toistuvissa ajatuksissa ja isoissa kehon kivuissa. Krooniset vaivat pahenivat, tapahtui loukkaantumisia ja lopulta tuli sairasloman aika. Muistan seisseeni terveysaseman pihassa ja sadatelleeni itselleni, että etkö sinä (piip) nyt jaksanut, että mikä sinua vaivaa? Olin tottunut olemaan tukija, vaan siinä vaiheessa, kun uupumus iskee omalle kohdalle, voivat työkalut olla aika hukassa.
”Kun elämän ässäkortit lähtevät käsistä, voi hetki täyttyä pelolla ja epävarmuudella.”
Työuupumus tai elämänuupumus, joksi sitä itse kuvaan, voi olla aika moniulotteinen kuvio. Se on yleensä saanut tekeytyä aika kauan ja kaltaiselleni tunnolliselle uurtajalle sen kokeminen voi olla todella iso ja kipeä juttu. Välillä minusta tuntui, että se repi mennessään kaiken, minkä varaan olin elämääni rakentanut. Olisihan minun pitänyt jaksaa ja valloittaa työmaailmaa. Kun elämän ässäkortit lähtevät käsistä, voi hetki täyttyä pelolla ja epävarmuudella. Siinä pitää tutustua itseensä uudelleen ja löytää uutta voimaa sellaisista asioista, joiden ei ole tiennyt olevan olemassakaan. Siinä hetkessä on vaikea tuntea kiitollisuutta tai ymmärtää sitä, että tämä voi olla parasta, mitä itselle on koskaan tapahtunut.
Kokemukseni teki kuitenkin minusta sen, mitä tänään olen. Vaikka minulla oli jälleen uunituore tutkinto kädessä, lähdin vahvistamaan osaamistani luontaishoitojen maailmaan. Tänä päivänä teen ohjaustyötä ja voimallisia kehoprosesseja, joiden avulla elämänkokemuksia voidaan purkaa kehosta. Erikoisosaamistani on myös työuupumuksen ennaltaehkäisy sekä hoito niille, jotka eivät myöskään osanneet painaa jarrua ajoissa. Innostun aina myös johtamisen kehittämisestä, koska sieltähän se työhyvinvointi lähtee koko organisaatioon. Oli tilanteeseesi siis tällä hetkellä mikä tahansa, siihen on saatavilla tukea ja työkaluja, joilla mieltä ja kehoa voidaan hoitaa. Minut voit tavata ohjauksessa, ihanassa kehohoidossa tai koulutuksissa. Kirjoitan pian lisää paranemisen polustani, joten toivottavasti tavataan taas.
Kannustavin terveisin,
Tuija
