Description
Työnohjausta ja tietoisuustyökaluja asiantuntijoille ja johtajille
Onko organisaatiossa meneillään muutos? Aloitatko uudessa tehtävässä ja vanha pitäisi samalla lopetella? Onko käsilläsi kohta hajoava palapeli? Olet varmaan jo huomannut, että johtajuus voi tuoda tullessaan monenlaista. Osa tehtävistä on tiedossa ja iso osa tehtävistä ilmaantuu yllättäin. Organisaation muutoksilla voi olla hyvä tavoite, mutta matka maaliin voikin olla melkoista myllytystä. Johdettavanasi voi hyvin olla myös persoonien ja elämäntapahtumien kirjo, joihin ei ole voinut valmistautua.Tervetuloa työnohjaukseen selkeyttämään johtajuuden moninaista maailmaa.
Ajanpuun työnohjaus tukee omaa johtajuutta sekä henkilöstön kehittämistä
Työnohjaus tukee johtajaa yksilönä ja lisää parhaimmillaan työhyvinvointia koko työyhteisöön. Hyvinvoiva johtaja osaa tasapainotella työn ja arjen välillä. Hän tunnistaa niin rajansa kuin mahdollisuutensa. On helpompi tukea muita, kun omat palaset on kunnossa. Hyvinvoinva johtaja katsoo tilannetta laajemmasta näkökulmasta ja osaa sekä uskaltaa ottaa puheeksi hankaliakin asioita. Työnohjaus voi selkeyttää työelämän kriisitilanteita tai tukea menestyksen aallossa.
Hyvinvoiva johtaja luo visiotaan innostuneesti
Työnohjauksessa tilanteeseen on mahdollista saada uutta näkökulmaa neutraalissa ympäristössä. Ajanpuun työnohjaus on mentaalivalmennusta ja siinä huomioidaan elämäntilanne, henkinen jaksaminen sekä etsitään tilanteen mukaan ratkaisua akuuttiin tilanteeseen tai johonkin teemaan, kuten ajankäyttö, delegointi, muutosjohtaminen, outplacement, puheeksiottaminen, työhyvinvointi ja vuorovaikutus.
Työnohjauksella on tutkittuja etuja
Työnohjauksen on todettu vaikuttavan työssäjaksamiseen monin eri tavoin ja se voi mm. lisätä työmotivaatiota ja työn laadukkuutta, sen avulla voidaan jäsentää perustehtävää sekä kehittää ammatti-identiteettiä ja johtajuutta. Työhyvinvoinnin asiantuntijan kanssa omaan työhön on mahdollista saada uutta näkökulmaa ja innostusta.
Hyvinvointiin panostaminen on tulevaisuuden johtajuutta
Ajanpuun työnohjaajana toimii Tuija Levo, joka on rehtori-instituutin MA Educational Leadership maisteri. Monialaisen koulutuksen lisäksi työnohjaukseen yhdistyy pitkä työelämän kehittämiskokemus, esimieskokemus sekä nykyinen työ toimitusjohtajana hyvinvointialan yhtiössä. Tuija on erikoistunut keho/mieli työnohjaukseen sekä johdon työnohjaukseen (Certified Supervisor and Coach of Leaders and Executives).
Joskus yksikin tapaaminen inspiroi
Tuijan tarinasta voit käydä lukemassa lisää esittelysivulta Johtajasta luontaishoitajaksi.
Lyhyen kuvauksen Ajanpuun työnohjauksesta löydät myös Ajanpuun tubekanavalta.
Ajanpuu toimii partnerina organisaatioille suunnatuissa Johda hyvinvointia -valmennuksissa, joista lisätietoja löydät www.johdahyvinvointia.fi