Hermoston tasapainottamiseen
Nykyihmisen kehon ja mielen kuormitus ovat useammin epätasapainossa kuin tasapainossa. Arjessa on kiirettä, aikatauluja, suorittamista sekä paljon mieltä kuormittavia ärsykkeitä, kuten meteliä, vilinää ja ylipursuavaa tiedonsaantia. Huomaamatta jännitykset lisääntyvät ja sitten ihmettelemme, miksi keho on kireä ja mieli jumissa.
Uuteen aamuun eilisen kierroksilla
Tasapainoinen elämä on monen asian summa ja hermoston tasapaino on olennainen osa hyvää elämää. Rauhallisuus, selkeys, palautuminen ja tekemättä oleminen ovat valitettavasti kadonneet aika monen elämästä. Kuormittunut keho ja mieli ei kykene enää rauhoittumaan, vaan sille on tyypillistä lisätä kierroksia ja levon sijaan, lisäämmekin tehtävälistan pituutta. On hyvä havaita, että jos aamu alkaa kierroksilla, tulee päivän aikana todennäköisesti hankittua lisää kierroksia ja näin palautuminen karkaa yhä kauemmas.
Elämän stressitekijöitä
Kouluttaessani Kehotietoisia rentoutusohjaajia, puhun usein stressistä ja sen syntymisestä sisäisten sekä ulkoisten tekijöiden kautta. Stressi kuuluu elämään, mutta lyhytkestoisena sekä itsensä korjaavana elementtinä. Stressiä voi kuitenkin syntyä terveydentilan muutoksista, työelämän haasteista, ihmissuhteista ja jopa positiivisista elämänmuutoksista, kuten perheenlisäyksestä tai muutosta. Toisinaan omat palat ovat kunnossa, mutta sitten lähellä sattuu jotain sellaista, joka vaikuttaa meihin. Meitä myös stressaavat vähän erilaiset asiat ja toiset huolestuvat harvemmin ja toiset huolestuvat muidenkin puolesta. Stressaavat tekijät ja stressin vaikutukset ovat siis yksilöllisiä, mutta jokaisella stressin sietokyky on rajallinen.
Sympaattisen ja parasympaattisen hermoston vuoropuhelua
Elämän kuuluu virrata ja sinne mahtuu erilaisia aikoja ja aaltoja. Tunteet, tapahtumat ja kokemukset soljuvat läpi elämänkaaren, tuoden iloa ja tuoden välilllä surua. Kaikkea on helpompi kestää, jos perustila on kunnossa. Mukana elämänaalloilla tasapainottelee hermosto, ja sympaattinen ja parasympaattinen hermosto käyvätkin vuoropuhelua siitä, että onko kaikki kunnossa ja voidaanko ottaa rennosti vai pitääkö sittenkin olla valppaana. Parhaassa tapauksessa aallokko liikkuu tasapainoisesti ja kehoa hoitaen, mutta epätasapainon jatkuessa, saattaa kytkeytyä ylikuormituksen tai lamaantumisen tila päälle. Sitten keho voi jarruttaa ja tuoda esiin ohitetut jännitykset ja kuormitukset kertaheitolla.
Miten hermostoa voi hoitaa
Kaikki lähtee liikkeelle oman tilan tunnistamisesta ja havaitsemisesta. Olenko rauhallinen? Onko kaikki hyvin? Vai, onko sittenkin syytä hieman parantaa tilannetta? Itsehoitoon soveltuvat hyvin hengitys- ja liikeharjoitukset, kuten joogan harrastaminen. Riittävä uni, ravitseva ja talviaikaan erityisesti lämmin ruoka, auttavat jonkin verran. Elämässä on hyvä olla kiinnostavaa tekemistä, harrastusten tai työn muodossa ja ihmissuhteillakin on iso vaikutus. Aina ei ole energiaa hoitaa itseään ja joskus, on itse ollut se, joka on solmun saanut aikaiseksi, niinpä apua kannattaa hakea muualta. Erityisen tehokasta ja rentouttavaa hyvinvointia on myös tunne- ja kehoterapia.
Ajanpuun hoidossa mieli ja keho saa levätä
Jos mieli on päässyt kuormittumaan, voi olla haastavaa rauhoittua ja hoitaa itse kuormittunutta kehoa ja mieltä. Ajanpuun Luontais- ja kehoterapiahoidoista löytyy kattava valikoima hoitoja, joilla elämänsolmuja tai stressioireita voidaan keventää ja rauhoittaa. Ajanpuun luontaishoitola toimii Jyväskylässä ja erityisosaamista löytyy keho-mieli-yhteydestä, luontaisterapiasta sekä traumatietoisesta työskentelystä. Hermoston rauhoittumiseen toimii erityisen hyvin hemmotteleva päähieronta sekä mm. äänimaljahoito, jossa maljat ja äänet rentouttavat vilkkaankin mielen. Jos kehoon on kertynyt jumeja ja lukkoja, voidaan hoidoksi valita jäsenkorjaavaa horstmann terapiaa tai kehoa palauttavaa vyöhyketerapiaa. Ajanpuun hoitotarjonnasta löytyy lisäksi coaching ja työnohjaus, johon voidaan myös yhdistää kehoterapiaa. Ajanpuun hoidot ovat intuitiivisia ja suunnittelen hoidon mielelläni tapaamisen alussa. Näin sinulta riittää, kun varaat vain ajan ja voimme yhdessä valita tilannetta eteenpäin vievän hoidon.
Ajan voit varata [email protected], viestillä p. 0400 169 260 tai jättämällä viestin klikkaamalla alta
Tervetuloa voimaan paremmin